Fuck the Animals! – osa II

Atleettista vartaloani esitellen kapuan kohti naurettavan seesteisellä näkymällä siunattua bungalowiani. ”Riippumattoon heti vai Kindlen hakemisen jälkeen?”, pohdiskelen. Kyse on vähintään...

Menetetty paratiisi

”Miten pääsen Paradise Beachille”, kysyn. Puolenkuun mukaan nimetyn rannan komeimmalla tönöllä akustista kitaraa tapaileva parikymppinen rastapää on selvästi kuullut kysymyksen...

Maan tavalla osa ongelmaa

Tassussani on tyhjä litran vesipullo. Olkalaukustani löytyy sen kaveri, joka tosin on piripintaan täynnä. Olen raahannut tyhjää potelia viimeisen puolen tunnin ajan ympäri ämpäri Gokarnan katuja ja...

Havaintoja riippumatosta

Vilkuilen epäilevästi puolen kilometrin pituista, postikortista karannutta ja palmujen kehystämää rantaa. Lasken yhdeksän ihmistä. Osa leikkii aalloissa, toiset palvovat reilun 30 asteen voimalla...

Fuck the Animals!

Herään. Vilkaisen oikealle. Valoa. Yö on ohi. Vilkaisen vasemmalle. Painan nappia. Aikarauta näyttää 7:42. Shaali sivulle, sukat pois jalasta, kulaus vettä ja vessaan. Istahdan ja tipautan...

Unelmana riksa

Turhan alas ripustettuun ja länkkärin pituuskasvulle nuukaan, violettiin riippumattoon istahtaa Babu. Babu on äijä. Babu fiksaa Hampissa kaiken omppulassista käsiaseeseen. Jos jotain ei Babun...

“Tämä muuttaa sun elämän”

“Tämä muuttaa sun elämän”, toteaa vieressäni seisova, päälakensa toistamiseen polttanut, ehdottoman rakkauden nimeen vannova suomalaismies. Käteeni materialisoituu piskuinen...

Reissuripuli rankaisee

“Pysähdy, pysähdy!”, huudan riksakuskilleni. Menopeli hidastaa, hyppään kraateriasfaltin viereiselle hiekkataipaleelle ja tykitän sisuskaluistani kaiken sen veden, jonka olen kitaani annostellut...

Nuotiolla intialaisten kanssa

”Onnistiko?”, kysyn. ”Kyllä, kyllä. Kalastajilla oli hyvä saalis. Viisi kalaa sadalla rupialla”, kuuluu vastaus. Hinta olisi todennäköisesti ollut viisinkertainen jos minä, yhä...